20.1.2012

Afrikka ja Afrikan lapset

Vertaus Afrikan lapsista kun ei suostu syömään, on aivan varmasti kaikille tuttu. Tällä kertaa toimin itse elävänä esimerkkinä: Kun aamulla heräsin kymmenen maissa puhelimen soimiseen, luurin toisessa päässä kysyi äitini, haluaisinko tätä maukasta, jo kerran syötyä, pakastettua, sulatettua ja uudestaan pakastettua kebablihaa. Valitettavasti kebab aamupalaksi ei tuntunut makuaisteja hiveleväksi yhdistelmäksi, joten jouduin kieltäytymään tarjouksesta. Ja tästäkö alkoi mesoaminen, "Afrikan lapset kyllä söisivät, meneppäs viikoksi Afrikkaan!!!"

Anteeksi, ettei ole nälkä. Anteeksi, etten jo viikkon kuumeessa ollessani omista ruokahalua. Anteeksi, jos olen jo niin täynnä etten jaksa syödä enenpää. Ja siksi minun täytyy nyt talsia tuonne Afrikkaan?!

Miksi helvetissä ihmiset vertaa aina asioita johonkin Afrikkaan?! Afrikka on köyhä valtavan suuri maanosa  päiväntasaajan alueella, täynnä liika-asutusta ja nälänhätää. Siellä kirmaavat virtahevot, kirahvit ja norsut, joita en ole omassa kotimetsässäni huomannut. Afrikassa ja pikkuisessa, kylmässä, taloudeltaan hyvässä asemassa olevassa Suomessa ei siis mielestäni ole mitään verrattavaa.

Kiitos ja näkemiin.

Ei kommentteja: